Aino, joka teki vaikutuksen Iltalehden toimittajaan ilmaantuessaan paikalle korkokengissään ja huolellisesti laittautuneena, on vahvasti sitä mieltä, että hänen pitkän ikänsä salaisuus on itsestään ja ulkonäöstään huolehtimisen lisäksi se, ettei hän ole koskaan jättänyt käyttämättä tilaisuutta päästää ilmoille hersyvää nauruaan. Ainon naurua on ilo kuunnella. Hänen kertoessaan elämänsä vaiheista kuulija tuntee, että tässä on ihminen, joka on nauranut paljon.
Kaksi maailmansotaa, suurlakon jälkeinen lama, joka vei Ainon valokuvausliikkeen, leskeksi jääminen tai muut ikävyydet eivät ole saaneet elämäniloa hiipumaan missään vaiheessa. Viola-kodin kirittäjä ja monenlaisissa töissä viihtynyt Aino epäilee, että virkeyden salaisuus voi piillä myös kansainvälisissä sukujuurissa – isän taustat löytyvät Ruotsin lisäksi Tanskasta ja Suomesta ja äiti on tuonut mukaan rautaisannoksen venäläistä ja saksalaista verenperintöä.
Kyllä ne elämän ihanimmat vuodet olivat siinä 1930-luvulla. Kun muistelen Tauno Paloa, tunnen olevani nuori taas – siinä sitä oli komea mies!
Aino on asunut Viola-kodissa jo vuodesta 2008, eikä vaihtaisi kotiaan mihinkään, vaikkei asunnon ikkunasta puita näykään. Eikä hän toisaalta ehtisi juuri istuskella puita katselemassakaan. Aino osallistuu ahkerasti päiväkeskuksen aktiviteetteihin ja nauttii elmästään täysin siemauksin – nauru aina odottamassa suupielessä.