Minun polkuni.
Minun polkuni Viola-kodin kanssa alkoi 2016, kun aloitin lähihoitaja opiskelut Tredussa. Tammikuussa 2016 aloitin opiskelun alanvaihtajana. 42-vuotiaana koulunpenkistä oli jo hetki vierähtänyt. Hetken mietin mitä oikein olen tekemässä, mutta vain hetken. Toukokuussa aloitin kesätyöt Viola-kodissa, työskentelin ryhmäkodissa ja viihdyin siellä todella hyvin. Silloin olin vielä päättänyt suuntautua mielenterveys- ja päihdepuolelle. Työskentely ikäihmisten ja muistisairauden kanssa tuntui kuitenkin olevan se oma juttuni, ja vaihdoin suuntautumisen vanhuspuolelle. Kesätyöni ollessa lopuillaan minulta kysyttiin, haluaisinko jatkaa työskentelyä Violassa ja tietenkin halusin. Sain sovittua kouluni niin, että opiskelin lähihoitajaksi työn ohessa. Valmistuin 2018 joulukuussa ja silloin sain myös vakituisen työpaikan Violasta. Siirryin työskentelemään Viola-kodissa palvelutalon puolelle.
Seuraavaksi suoritin muistihoitajan koulutuksen työni ohessa, se antoi uutta näkökulmaa työskentelyyni ja ymmärrystä tätä sairautta kohtaan. Maaliskuussa 2019 lähdin työkiertoon Willa Violaan, muut talot ja siten myös Willa olivat jääneet itselleni vähän vieraiksi. Mielelläni menin, jotta näin miten meillä muualla toimitaan ja työskennellään. Kaikki sujui hyvin; pyysinkin että saisin jäädä hieman pidemmäksi ajaksi Willaan, lopputulos oli, että jäin kokonaan. Nyt tammikuussa 2020 aloitin työt palveluohjaajana ja sain eteeni uusia haasteita.
Olen aiemmin työskennellyt kaupanalalla ja tehnyt tavoitteellista myyntityötä. Nyt on mielenkiintoinen mahdollisuus yhdistää hoitotyö ja myyntityö. Noiden kahden alan yhdistämisellä on usein hieman negatiivinen kaiku, itse näen siinä mahdollisuuden auttaa asiakasta selviämään omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Palveluohjaaja, jolla on hoitotyön ammattitaito, osaa kartoittaa asiakkaan tarpeet. Ottaen huomioon sairaudet, niiden etenemisen sekä muut iän tuomat haasteet. Palveluohjaajana haluan tutustua asiakkaisiini mutta myös heidän omaisiinsa, läheisiinsä. Säännölliset tapaamiset ja hoitosuunnitelmien päivitykset kuuluvat työhön, jotta osaa tarjota juuri sillä hetkellä parhaan mahdollisen avun ja hoidon. Sairaanhoitajat, lääkärit, fysioterapeutti, kotihoidontiimi, muistihoitajat ja kaikki muut hoitoalan ammattilaiset täällä Violassa mahdollistavat sen, että pystyn tarjoamaan sellaisia apuja, jotta asiakas voi asua siellä kotonaan niin kauan kuin se vain on avustettuna mahdollista. Tässä kuvaan tulee se myyntityö, jota hoitoalalla usein karsastetaan. Nyt kun olen jutellut asiakkaiden sekä heidän omaistensa kanssa, he ovat vain iloisia että nämä palvelut ovat täällä meillä mahdollisia eikä niitä tarvitse lähteä muualta etsimään.
Pidän hektisestä työstä ja haluan haastaan itseäni, siksi tämä työ tuntuu niin omalta.