Oma polku – Pornpirom Huhtala

Minun polkuni.

Muutin Suomeen Thaimaasta 11 vuotta sitten vuonna 2009. Toimin Thaimaassa mm. kylpylässä työnjohtajana kaksi vuotta ja thai-hierojien esimiehenä vuoden. Menimme mieheni kanssa naimisiin vuonna 2011. Meillä on kaksi lasta, poika, 7v. ja tytär, 5v.

Pidän ihmisen avustamisesta, ja haluan auttaa ihmisiä löytämään omat voimavaransa sekä hyvinvointinsa lähteet. Voimavaralähtöinen näkökulma on ollut erityinen kiinnostukseni kohde. Itseni jatkuva kehittäminen on minulle elämäntapa. Myös vuorovaikutus erilaisine keinoineen eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa on minulle tuttua. Ammattietiikka on tärkeä perusta työlleni. Haluan perustaa toimintaani eettisesti kestävälle pohjalle.

Minulle oli jo Suomeen tullessani kokemusta hoitotyöstä, sillä hoidin lapsena kotikylässämme isovanhempiani. Suomeen tultuani halusin kehittää hoitoalan taitojani. Aloitin Tampereella vuonna 2012 dementia vanhusten hoidon työharjoittelussa. Pääsin harjoittelujen jälkeen hoiva-avustajakoulutukseen ja sen jälkeen lähihoitajakoulutukseen.

Olen työskennellyt Viola-kodissa vuosien varrella harjoittelijana palvelutalon puolella sekä Pellavakodissa hoiva-avustajana ja lähihoitajaopintojen loppuvaiheessa oppisopimusjaksolla. Työhöni ovat kuuluneet hoitotyön lisäksi mm. vanhuksille järjestetyt virkistystilaisuudet (palvelutalo, päiväkeskus, Pellavakoti) ja ulkoilemisessa avustaminen.

Olen pitänyt myös kerran ohjaajani pyynnöstä henkilöstölle (koulutuspäivänä) virkistystuokion, jolloin sain käyttää Thaimaassa opiskelemiani thai-hieronnan taitojani.

Huom. kuva on otettu ennen koronaa.

Olen kiitollinen Viola-kodista saamastani ohjauksesta ja kannustuksesta sekä asiakkailta saamastani myönteisestä palautteesta.

-Pornpirom Huhtala (Paula) – Viola-kodin lähihoitaja

Käy kurkkaamassa Viola-kodin muut blogikirjoitukset täältä. 

Scroll to Top