Minun polkuni vapaaehtoiseksi
Työskentelin myyjänä Alkossa 20 vuotta 80-luvulta alkaen ja ennen vuosituhannen vaihtumista siirryin virastomestariksi Tampereen kaupungin keskusvirastotalolle. Ennen eläköitymistäni työskentelin 3,5 vuotta virastomestarina Linnainmaan teveysasemalla. Yli 40 vuoden aikana tehdyistä asiakaspalvelutehtävistä jälkimmäisin oli itselleni antoisin. Sain tutustua asiakkaisiin eri elämäntilanteissa ja he kertoivat varsin avoimesti elämästään terveyskeskuskäynneillä. Pääosin asiakkaat olivat ikäihmisiä. Tuli tavaksi, että useat tutuksi tulleet asiakkaat kertoivat rohkeasti myös esimerkiksi syöpädiagnoosinsa ja halusivat hyvästellä. Keskeisellä sijainnilla oleva työpisteeni antoi mahdollisuuden kuunnella ja keskustella asiakkaiden kanssa – joillakin käynti terveyskeskuksessa oli ainoa sosiaalinen kontakti viikon aikana. Minua vitsikkäästi nimitettiin lempinimellä ”Mummu- ja vaarimagneetti”.
Vapaaehtoistyöt juuri Viola-kotiyhdistyksellä tuntuivat luontevilta sillä tyttäreni työskentelee Viola-kodissa palliatiivisen ja saattohoidon asiantuntijahoitajana. Ajan saatossa myös muut hoitajat sekö asukkaat ovat uskaltautuneet kontaktoimaan itsekin suoraan.
Vapaaehtoistyöt:
– Pellavakodissa saatellut tapahtumiin (joulukirkko, Suomi 100.v itsenäisyysgaala)
– Juhannustansseissa tanssittajana
– Joulupukkina Pellavakodissa vuodesta 2014 alkaen ja Viola-kodissa vuodesta 2019 alkaen
– Viola-kodissa saattelua kontrollikäynneille (silmälääkäri, hammaslääkäri, kuulokeskus, virkistyskäyntejä Tammelantorille, Sokokselle, Kauppahalliin jne)
– Aivojumpparyhmän ja takkatarinoiden veto vuodesta 2018 alkaen
– Kerran saattohoidon vapaaehtoisena
Olen istunut kuluneen vuoden aikana kolmen läheisen kuolinvuoteen vierellä saattelemassa. Eräs koskettavimmista hetkistä oli kun eräs vuosia tuntemani jalkopalloilija kuoli ja päivä ennen tapahtumaa kerroin hänelle taivaan pelikentillä alkavan loppuottelun jossa sinua tarvitaan. Itkuhan siinä itselläkin tuli – molemmilla. Koen, että saattohoidon tarkoitus on tuskan ja pelon karkoitus. Joka ilta nukahdamme yölliseen uneen ja saattohoidon jälkeen ikuiseen uneen. Onnistuneiden saattohoitokokemusten vuoksi näkemykseni saattohoidosta ja kuolemastakin on muuttunut täysin.
Aki Salmi, Viola-kodin vapaaehtoinen.