Ammattina hoitotyö – Koronaako?

Korona on sitten ollut kaikkien mielessä ja kielessä jo kohta 9 kuukautta eli kohta on synnytyksen aika. Toivotaan kuitenkin poikkeuksellisesti, että se kuolee ennen kuin se kunnolla syntyy.

Kaikki tiedotusvälineet päivästä toiseen aloittavat juttunsa tällä taudilla.  Missään sitä ei voi välttää. Se synnyttää pelkoa, ahdistusta ja turvattomuutta sekä vaikuttaa meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Jotkut ovat aivan hysteerisiä ja välttelevät muita ihmisiä sekä paikkoja, joissa voi olla mahdollisuus tartuntaan. He elävät pelon ja kauhun vallassa sekä eristäytyvät muusta maailmasta. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet tänä aikana huomattavasti juuri yksinäisyyden, pelon sekä ahdistuksen takia ja apua on vaikeampi saada , eikä haluta myöskään lähteä taudin pelossa sitä hakemaan.

 Mielipiteet ja asenteet vaihtelevat laidasta laitaan myös eduskunnan ja jopa hallituksen sisällä, puhumattakaan ihan tavallisista kansalaisista. On paljon heitä, joita se ei hetkauta suuntaan tai toiseen. He elävät omaa elämäänsä entiseen tyyliin. Pitävät isoja pirskeitä, kokoontuvat isoihin porukoihin, eivät desinfioi käsiään , eivätkä käytä maskia. Pitävät koronaa tavallisena flunssana, jota liioitellaan ja jota turhaan pelätään. Sanovat, että jokavuotiseen influenssaan kuolee enemmän vanhuksia ja sairaita kuin tähän tautiin.

Osa pitää koko juttua jopa salaliittoteoriana. Myös tuleva rokote jakaa mielipiteet voimakkaasti. Kaksi kolmasosaa kertoo ottavansa rokotteen heti , kun sen on mahdollista saada. Tähän ryhmään kuuluvat myös presidenttimme ja pääministerimme. Noin kymmenesosa suomalaisista kertoo kieltäytyvänsä rokotteesta vedoten sen liian nopeaan valmistumiseen ja liian pieneen tutkimukseen sivuvaikutuksista.  Kuitenkin 70-80 prosenttia kansalaisista pitäisi saada ottamaan rokote, jotta riittävä suoja saataisiin voittamaan tauti ja yhteiskunta taas pyörimään.

Itse en ole ollut taudista kovin huolissani, enkä edes tarpeeksi varovainen, joskin en ole myöskään ihan sitä toista laitaa, jota koko homma ei kiinnosta lainkaan. Pesen käsiäni aiempaa huolellisemmin ja käytän paljon desiä sekä töissä, että vapaa-ajalla. En välttele yleisiä paikkoja, joskaan en kokoontunut isompiin ryhmiin , enkä juuri käy ravintoloissa enkä tänä syksynä juuri peleissä enkä teatterissa, vaikka olen  muuten niiden ahkera kuluttaja. Maskia käytin vain töissä ja sitäkin alkuaikoina vähän harmissani ja vain välttämättömissä tilanteissa. Saksan tunneilla kuuluin siihen toiseen puoliskoon, joka ei käyttänyt maskia ja enkun tunneilla olin ainoa maskiton kymmenen minuakin vanhemman rouvan joukossa. Toki me pidettiin etäisyydet ja varmistin opettajalta, että voinko olla ilman maskia. Viimeisillä parilla tunnilla laitoin maskin, kun tautitapaukset lisääntyivät. Samoin työssä ymmärsin hyvin maskin tarpeellisuuden, epidemian voimistuttua.

Sitten kuun vaihteessa tunsin iltavuorossa oloni väsyneeksi ja kurkkuani alkoi nipistellä. Huomasin, että kaikki ei ole ok ja kotiin päästyäni alkoivat vilunväreet ja kuume nopeasti nousta. Seuraavana aamuna työterveydessä kehottivat heti koronatestiin, koska oireet viittasivat voimakkaasti sen mahdollisuuteen. Pääsinkin sinne heti ja sitten vain odottelua muutama päivä.

Mielessä tietysti pyöri pelko, että olenko tietämättäni tuonut viruksen ryhmäkotiin hoitajille ja vieläkin pahempana monisairaille, hauraille asukkaille ja mitä siitä seuraisi. Ikuinen painajainen?

Kuume nousi äkkiä 40 asteeseen ja kurkku ei sietänyt enää nielemistä. Nyt ei oltaisi enää miesflunssan alueella, vaan olin kipeämpi kuin muistan aikuisiällä olleeni. Edellisenä päivänä olin kyykännyt 60 kilolla 40 kertaa ja nyt ei menisi ilman painoakaan kertaakaan. Vessareissukin vaati tosi kovan ponnistuksen ja vessan peilistä näky oli kauhea. Tuli mieleen Mikko Alatalon kappale: Nuo kasvot peilissä eivät ole minun, vaan omaisuutta taudin kavalan.

Panadolia meni reilu kymmenen 500 mg tablettia, mutta silti kuume nousi välillä jopa yli neljänkymmenen. Se oli tuliliemen ja jäätymispisteen vuoristorataa, jossa yritti pysytellä kyydissä. Seuraavana päivänä yritin saada lääkäriä, mutta sain vain lääkäri soiton, joka vannoitteli, että tuon on pakko olla koronaa, kun kuume nousi hetkessä tosi korkealle, kurkku noin kipeä ja kuivaa yskää.

Jos halusin lääkärille viikonloppuna pitäisi mennä Acutan infektiopäivystykseen. En pystynyt millään niin kipeänä menemään ja jos nyt ei olisikaan koronaa, niin sen kyllä saisi viimeistään sieltä. Ei muuta kuin Panadolia ja odottelua maanantaihin. Sunnuntaina tuli sitten huojentava tieto: Ei koronaa. Tieto ei fyysisesti minua parantanut, mutta henkisesti tuli mukava tunne. En ainakaan tartuttanut ketään Willassa enkä muuallakaan tähän mystiseen viirukseen.

Maanantai-aamuna oli tosi vaikea saada hinattua itseään ylös ja autoon, jota poikamme onneksi tuli ajamaan. Tärisin kuin horkassa ja kolmen Panadolin avulla lääkäriin. Pääsin onneksi nieluviljelmään ja sitten suoraan vastaanotolle. Hikoilin kuin saunassa ja lääkäri totesi, että oletpa kipeä ja kurkku ihan punainen sekä Streptokokki A ja antibioottikuuri. Sanoi, että angiina voi olla tosi häijy, niin kuin sulla, mutta huomenna jo pitäisi lääkkeen alkaa jo pikkuhiljaa pudottaa kuumetta ja ylihuomenna töihin. Sain sanottua, että oikeestiko, mutta annoin olla, koska muistin, että minulla alkoi kolmen päivän vapaat.

Heräsi paljon kysymyksiä: Onko lähihoitajan työ niin kevyttä ja vastuutonta, että sitä voi hoitaa ”toisella kädellä” puhelimella makuuasennosta kuumaa juotavaa ja ravitsevia kevyitä välipaloja sohvalle nauttien? Entä asukkaiden turvallisuus ja oma toimintakyky sekä mahdolliset jälkitaudit. Sukulaistyttöni sai juuri angiinan jälkitautina SLE:n, joka on vakava autoimmuunisairaus. Poikani huonosti hoidetun flunssan jälkitautina selkäydin-ja aivotulehduksen, jossa halvautuminen ja jopa hengenlähtö olivat hyvin lähellä. Nuori ikä ja hyvä kunto pelastivat hänet pitkän hyvän sairaalahoidon avulla.

Ymmärrän, että työssä käydään, eikä turhia sairauslomia haeta, mutta täysin toipilaana tai vielä sairaana kun mennään työhön, niin se on tosi vaarallista. En syytä firmoja enkä työterveyspalveluita moisesta, mutta tuo tuntuu olevan kaikkialla tapana. Siskoni lähetettiin samanlailla vuosi sitten puolentoista päivän jälkeen työhön. Hän meni yksityiselle lääkärille, joka kertoi, että viikkoon et mene mihinkään, koska pahat jälkitaudit ovat iso riski. Pitää olla mahdollisuus ja myös velvollisuus hoitaa itsensä kuntoon ja työkykyiseksi.

Parhain hoitajani ja avustajani taudin aikana oli Topi-koiramme 7v. ”seltti”. On uskomatonta, miten koira aistii, että kaikki ei ole hyvin. Topi ei ikinä halua maata sängyllä ja jos joskus sinne hyppää, lähtee saman tien pois. Mutta nyt kun olin kipeä, oli tilanne toinen. Topi kävi jatkuvasti nuuskaisemassa naamaa ja hengitystä. Kun kuume oli korkealla, jäi koira ihan kainalooni maata. Kun taas kuume oli laskemassa ja hikoilin, alkoi häntä heilua ja se lähti kauemmaksi minusta. Toki jäi vielä petille, kuten kuvassa näkyy. Vasta kun kuume oli kokonaan pois, palasi koira takaisin normaaliin olotilaan lattialle. Ihmeellistä, mutta totta.

Tautini ja yleensä kaikki sairastaminen pysäyttää meidät ja opettaa sekä muistuttaa meitä elämän totuuksista. Emme ole kaikkivoipia  ja meitä kaikkia voi kohdata vastoinkäymisiä, sairauksia ja elämä ei aina kukoista. Voimme olla tänään huippukunnossa, iloisia, onnellisia ja tehdä ihania suunnitelmia, mutta huomenna jo tuskailla sängyn pohjalla surkeina, avuttomina ja onnettomina.  Juuri näiden vastoinkäymisten kautta opimme arvostamaan terveyttä ja kaikkea sitä hyvää, jota meillä elämässämme on. Me hoitajat opimme myös omien sairauksiemme kautta sulautumaan ja ymmärtämään hoidettaviemme  kipuun, särkyyn ja tuskaisuuteen sekä siihen, että he välillä kiukuttelevat tai kieltäytyvät pesuista, ohjelmista ja jopa ruokailuista.  Kun on oikein paha olla, niin mikään ei maistu eikä huvita.

Koronaluvut ovat nyt huipuissaan ja ihmisten pelko lisääntyy, joskin monelle on tullut jo koronaväsymystä, mikä on lisännyt välinpitämättömyyttä ja ”hällä-väliä”-tyyliä, mikä on valitettavaa. Myös muutaman julkkiksen isojen bileiden järjestäminen ja mielenosoitukset rajoituksia kohtaan on surullista, kun samaan aikaan suurin osa ihmisistä käyttäytyy asiallisesti ja vastuuntuntoisesti. Maskien käyttö mm. kaupoissa ja muissa yleisissä tiloissa on lisääntynyt huomattavasti, myös nuorilla. Angiinan jälkeen olen itsekin alkanut käyttää maskia kaupoissa, osin yleisen esimerkin mukaisesti, toisaalta suojellakseni itseäni ja muita. Pakko myöntää, että hiukan hävetti ja vaivaannutti ekoja kertoja käyttää tutussa Koikkarin Prismassa maskia. Toivoin, ettei tulis paljoa tuttuja vastaan. Mikä on ihan järjetöntä, mutta niin turhamaisia usein olemme.

Talouselämään, mielenterveyteen, liikuntaan, kulttuuriin, kilpaurheiluun, yksinäisyyteen, vapaa-ajanviettoon sekä lähes kaikkeen negatiivisesti vaikuttaneeseen koronaan ollaan siis jo lopen kyllästyneitä, mutta vielä pitäisi löytyä sitä turnauskestävyyttä ainakin pitkälle tähän vuoteen. Silloin alkaa Suomessa rokotukset ja toivottavasti niin monet sen ottavat, että saadaan ns. laumasuoja, joka vaatii suunnilleen 70-80 prosentin rokotusasteen. Tämän myötä elämä normalisoituisi ja talouskin alkaisi rullata ja ihmiset tavata toisiaan ja harrastaa.

Olemme seuranneet tyytyväisinä, kuinka torjuntatoimet Willassa ja käsittääkseni muissakin Violan yksiköissä ovat toimineet hyvin. Asukkaat ovat sinnitelleet hienosti ja lisääntyneet viriketoiminnat ovat pitäneet heidät hyvinkin tyytyväisinä. Myös omaiset ovat alkuhaparoinnin jälkeen noudattaneet ohjeita kuuliaisesti ja juurikaan napinaa ei ole kuulunut. Annan myös kiitosta hoitajille. Aina ei ole ollut niin helppoa toimia tänä poikkeusaikana muuttuvissa tilanteissa ja ohjeissa.  Haasteita on riittänyt ja välillä ollut pinna vähän kireällä jokaisella ja myös huoli sairastumisista ja muiden tartuttamisesta on kaivertanut mieltä, varsinkin testituloksia odotellessa. Toivotaan, että onnistutaan jatkamaan hyvää torjuntatyötä ja pitämään virus kaukana Tampellan alueelta.

Jatketaan samalla tyylillä ja kyllähän me tää kestetään sanovat nykyinen ja entiset presidenttimme sekä muu valtionjohto. Siihen on helppo yhtyä ja vietetään hyvä, lämmin sekä rauhallinen joulu pienellä lähipiirillä.