Minun polkuni.
Olen 42-vuotias, mutta mieleltäni ikuinen lapsi. Syöpä vuosia sitten pisti ajattelemaan elämää aivan toisella tapaa ja löysin uskosta rauhan ja sitä kautta myös tuttuja ympäri maapalloa. Jokaiseen huonoonkin päivään on siis saanut voimaa jaksaa ja tää elämä pitäisi ottaa seikkailuna.
Tulin taloon ehkä jopa onnekkaan sattuman kautta, kun hain monipalvelutyöntekijän harjoittelupaikkaa. Halusin nimenomaan vanhusten puolelle, koska itselläni ei ole lapsuudessa kerennyt isovanhempia olemaan kauan ja tuntui, että olisi mukava saada tietää millaista on olla vanhustenkin kanssa tekemisissä. Viola-kotiin on ollut aivan ihana tutustua, henkilökunta on mukavaa, kiireenkin keskellä he jaksavat hymyillä.
Ensimmäisenä työharjoitteluhaastatteluun tullessani tuli vastaan mukava ja rento Päivi Rantanen ja tuntui heti, että ihanaa jos pääsen tänne harjoittelemaan. Työharjoittelusta poiki myös sijaisuuksia ja tällaiselle vilkkaalle ihmiselle vaihtelu on tervetullutta.
Työssä kotihoidossa joka päivä oppii jotain uutta ja työ on vaihtelevaa ja mahdollisuuksia uuteen on aina, jos vaan haluaa oppia. Työ tuo mukanaan mukavaa vaihtelua ja sopii hyvin minun perhe-elämäni vastapainoksi, kun on työtä ja vapaata sopivissa määrin sijaisuuksien muodossa. Tämä sopii omaan tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni hyvin.
Uusioperheessäni on useampi lapsi, kaksi koiraa ja lisko. Vapaa-aikana viihdyn paljon luonnossa ja kalastuksesta on tullut uusi harrastus.
Viola-kodissa on kuullut niin monta tarinaa, kun on ihmistäkin ja jokainen antaa jotain uutta omaankin elämään. Oppii arvostamaan asioita, joista ei ole osannut aiemmin olla kiitollinen ja huomannut, että maasta se sitkeinkin ponnistaa. Elämä on nyt ja kun aamulla avaa silmänsä muistaa, että taas alkaa uusi päivä! Nautitaan siitä.
-Stiina Järvinen / Viola-kodin kotihoidon työntekijä