Kun osaajan takana on tukea antava ja kykyihin uskova esimies, luo se työyhteisöön hyvää henkeä, joka on korvaamatonta.
Willa Viola – kasvutarina
Aloitin tiimiesimiehenä Willa Violassa heinäkuussa 2020. Paljon on tapahtunut muutoksia ja tiimi suurelta osin vaihtunut. Nyt meillä on loistava tiimi mistä löytyy monen ikäistä, nuorin 20 ja vanhin jää nyt kesällä eläkkeelle. Meiltä löytyy 6 mieshoitajaa ja eri kansalaisuuksia. Olenkin miettinyt, että meidän suurin vahvuutemme on meidän erilaisuutemme ja se että hyväksymme toistemme erilaisuuden.
Se, että erilaisuus ja erilaisista persoonista muodostuva tiimi saadaan vahvaksi ja toimivaksi tiimiksi vaatii esimieheltä paljon. Pitää uskaltaa puuttua asioihin ajoissa ja löytää oikeat ratkaisut. Muussa tapauksessa tiimin vahvuus muuttuu heikkoudeksi.
Mitä esimieheltä ja tiimiltä vaaditaan muutokseen?
Mielestäni on tärkeätä, että esimies tuntee tiiminsä jäsenet, tietää heidän vahvuutensa ja kehittämiskohteensa. Silloin löytää helposti oikeat ihmiset eri tehtäviin ja vastuualueisiin, jolloin asiat saadaan sujumaan. Olemme käyneet paljon läpi yhteisiä sääntöjä ja toimintamalleja. Mielestäni on hyvä aina selittää, miksi toimimme jollakin tietyllä tavalla, ei antaa pelkästään määräystä, että nyt toimimme näin. Usein keskustelen asiat vielä joidenkin kanssa kahden kesken. Se että meillä on toimintamallin runkona yhteiset säännöt, miten missäkin tilanteessa tehdään ja toimitaan ja sitten hoitajia, jotka uskaltavat tehdä itsenäisiä päätöksiä ja kehittävät itseään omassa työssään on se mihin täällä pyrin.
Esimiehenä valvon, että sovituissa asioissa ja säännöissä myös pysytään. Jos näyttää siltä, että homma lähtee lipeämään, puutun asiaan ja yleensä haluan selvityksen, miksi näin on tapahtunut. Haluan, että jokainen miettii asioita ja sitä miksi tekee jonkun asian tietyllä tavalla. Paljon on saatu aikaiseksi mutta paljon meillä on vielä kehitettävääkin.
Kuuntelen paljon tiimiäni ja mielestäni he tulevat todella hyvin kertomaankin asioistaan. Yritän aina löytää ratkaisun, en jätä asioita roikkumaan. Löytäisin ne kuitenkin pian edestäni. Esimiehenä vaadin tiimiltäni aika paljon. Töihin tullaan tekemään töitä ja jokaisen pitää osallistua yhteisiin töihin ja kehittää toimintaamme, siihen riittää ihan ehdotukset esim. miten jokin työtehtävä voitaisiin jatkossa hoitaa tai uusia vireketuokioita asukkaille. Haluan että jokainen tiiminjäsen on sitoutunut ja haluaa työskennellä juuri täällä Willassa.
Tiedän, että työskentely tällä alalla, ja kolmivuorotyö on raskasta. Varsinkin tämä korona-aika on verottanut monen voimia, väsymys ja turhautuminen näkyy myös täällä välillä. Omalta osaltani yritän hoitajien tilannetta helpottaa työvuorosuunnittelulla. Tiedän itsekin, että vaikka työ on kuinka mukavaa niin jokaisella on myös se oma siviilielämä, joka on tärkeätä jaksamisen kannalta. Sen vuoksi teenkin työvuorot huolella ja mietin jokaisen kohdalla vielä lopuksi, kun katson hänen listaansa, jaksaisinko itse sen tehdä. Tuo on asia mistä olen saanut tiimiltä kiitosta mutta se on myös yksi iso tekijä, että täällä viihdytään ja jaksetaan.
-Nina Salminen / Willa Viola vastaava ohjaaja ja esimies.
Tutustu Ninan omaan polkuun Viola-kotiyhdistyksessä täällä.