Minun polkuni
Elämme vuotta 2020 ja olisikohan ollut helmi- ja maaliskuun taitetta. Olin juuri lopettanut edellisen työni työvuoron autojen säilytyspaikkaan. Silloinen aika oli todella haastavaa, jos ei ole aika Suomessa nytkin. Sain toimia arvostetussa työympäristössä taksinkuljettajana 15 vuoden ajan. Kiitos nöyrästi siitä!
Päätin, että nyt on uuden aika. Sain tiedon seuraavina päivinä opiskelupaikastani lähihoitajaksi. Käänsin sivua rohkeasti ja tartuin haasteeseen.
Alkoi matka kohti valmistumista lähihoitajaksi
Työpaikakseni valikoitui kolmen paikan joukosta Viola-koti. Sain huomata tämän alan tarpeellisuuden jo valintavaiheessa. Itse kuuntelin sydäntäni ja lähdin avaamaan Viola-kodin ovia. Alku oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta toisaalta, mikä nykypäivänä on yleensä ottaen helppoa? Ei mikään.
Itseäni pelotti, itketti, nauratti ja ennen kaikkea jännitti uskomattoman paljon. Olin jopa täysin varma, että tästä ei tule yhtikäs mitään.
No, otti aikansa, kun huomasin vanhan sanonnan pitävän paikkansa. Oppiihan se ”koira uusia temppuja” ja yhtäkkiä huomasin työkavereiden kannustavan ja aloin luottamaan itseeni ja aivan kaikkeen mitä teen. Pääsin päivä päivältä paremmin tulevaan työnkuvaani kiinni ja opin ennenkaikkea todella tärkeän asian. Lähihoitaja ei ole koskaan valmis!
Totta. Jokainen päivä opettaa tässä työssä aina uutta ihmisestä/ ihmistä, jota/joita hoidat.
Vuosi vaihtui 2021 ja alkuvuodesta kirjoitin jo oppisopimuksen Viola-kotiin
Tämä tarkoitti siirtymisestä jo vahvuuteen ja täyspainoista hoivatyötä ihmisten keskuudessa. Voin sanoa, että elämäni yksi parhaimpia ratkaisuja oli siirtyä oppisopimuskoulutukseen opiskelujeni loppuajaksi. Yhtä kaikki. Tuli valmistuminen ja voin ylpeästi ja nöyrästi puhua itsestäni lähihoitajana.
Oma paloni ja sydämeni on muovannut toimintatapojani hoivatyössä siten, joita toivon tapahtuvan myös itselleni jonain päivänä.
”Kohtele asukasta siten, joten toivoisit itseäsikin kohdeltavan”.
Toki, ihmisen oma tekeminen on hyvän elämisen perusta. Omaa työtäni teen niin, että jokainen ihminen on tärkeä. Viola-kodissa jokaisella asukkaalla on hyvä ja turvallinen elämä. Työni on muovannut asioita myös itsessäni monen uuden äärelle, joita en ole ennen kohdannut. On hyvä muistaa, kun työ on tiimityötä, niin voit vaikuttaa, KUN haluat vaikuttaa. Ei ole sinua tai ei ole minua vaan olemme ME.
Tässä on yksi elämäni isoimpia polkuja mitä olen kulkenut ja jatkan sitä polkua Viola-kodissa tehden siitä ikäihmisille vielä parempaa paikkaa viettää elämäänsä turvallisesti.
Jani Ojala / Viola-kodin lähihoitaja
Tutustu muihin oma polku kirjoituksiin Viola-kodin blogissa.