Minun polkuni
Olen tehnyt teollisuuden työpaikoissa pitkän uran. Syksyllä -20 jäätyäni työttömäksi päätin, että nyt saa teollisuus tuulisine työtantereineen jäädä, ja suuntaan katseeni aivan muualle. Hakeuduin TAKK:n lähihoitajaopintoihin ensin rekrytoivan koulutuksen kautta, ja sen puitteissa tutustumaan alaan Willa Violassa. Jo heti orientoitumisjakson jälkeen vaihdoin kuitenkin oppisopimusopiskelijaksi.
Työyhteisö
Willassa kohtasin aivan mahtavan työyhteisön, joka opasti, neuvoi ja auttoi alanvaihtajaa aina kun apua tarvittiin, ja edelleenkin apua saa aina kun vain kysyy. Tunnen oloni täällä paremmaksi kuin oikeastaan koskaan aiemman työurani aikana, kiitos siitä työtovereille, teihin voin aina luottaa!
Yhteisöllisyys
Asia, joka ehkä on vaikuttanut eniten siihen, että koen helpoksi olla ja toimia erilaisten ihmisten kanssa, on koko elämänmittainen koiraharrastukseni. Sen parissa olen tavannut suuren määrän erilaisia ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Yhdistystoiminta yhdistää, näinkin voi kai sanoa. Yhteisöllisyys onkin ehkä tärkeimpiä tunteita, joita sekä harrastuksessani että työelämässä kaipaan.
Työnkuvaa
Aiempaa kokemusta muistisairaudesta minulla on oman äitini matkan loppuvaiheista, ja hänen muistonsa on antanut paljon eväitä ja ymmärrystä muistisairaan vanhuksen kohtaamiseen, vaikka muunlaista kokemusta asiasta minulla ei olekaan. Vaikeita asioita tulee välillä eteen, mutta kun ne kohtaa ihmisenä ihmiselle, ollaan jo hyvällä tiellä. Ja oppimista – sitä riittää, loputtomuuksiin asti!
Tulevaisuus
Nyt, kun opintoni ovat hieman yli puolen välin, matkani jatkuu edelleen; vuodenvaihteen jälkeen aloitan sh-opinnot monimuotototeutuksena, joka mahdollistaa työnteon samaan aikaan, eli saan siis jäädä Willan työyhteisöön. Iso muutos (taas) elämässä, mutta kovin tervetullut! Vielä ei ole selvillä, onko mahdollista tenttiä lähihoitajaopinnot loppuun sairaanhoitajaopintojen lomassa, vähän epäilen tätä, mutta aika näyttää!
Sari Kangaslampi – Willa Violan hoitajaopiskelija