Minun polkuni
Olen Pilvi Pouhula ja olen saanut työskennellä Violassa nyt 6 vuotta yhteensä. Olen valmistunut 2012 perustutkinnosta lähihoitajaksi. Heti ikäihmiset tuntuivat omalta jutulta ja siltä ikäryhmältä keiden kanssa haluaisin työskennellä.
Aloitin keikkatyöntekijänä ja huomasin heti, että Viola on hyvä työpaikka ja ympäristö ikäihmisille elää sekä asua. Olen alusta saakka ollut tehostetussa tiimissä ja ryhmäkodilla, jossa asuu muistisairauden eri vaiheessa olevia asukkaita ja siksi heillä on turvallisen ympäristön ja tuen tarve suurempi.
Sain vakipaikan 2017, josta olin todella iloinen ja se toi sitoutumisen sekä varmuuden tunnetta työhöni sekä halua kehittyä ja vielä lisää. Violassa on aina suhtauduttu kannustavasti lisäkoulutukseen. Halusin vielä paremmin pystyä ymmärtämään ja kohtaamaan meidän asukkaitamme sekä heidän läheisiä.
Muistihoitajan tutkinto osana vanhustyötä
Muistiasiat ovat tosi mielenkiintoisia sekä se, miten kullakin vaikuttaa mennyt elämä sekä nykyinen tilanne ja miten ne voidaan tuoda hyväksi osaksi tähän päivään. Lähdin miettimään, miten voimme tarjota heille Violassa mielekästä tekemistä ja päiviä. Löysin Kankaanpään opiston kautta järjestettävän muistihoitaja \muistikoordinaattori koulutus tutkinnon ja tiesin, että sinne haluaisin ja se olisi minun juttu. Ehdotin työnantajalle, hän suostui heti ja näin ollen pääsin opiskelemaan muistihoitajaksi \muistikoordinaattoriksi.
Koulutus oli 9 kk mittainen ja sain perusteellista tietoa muistiin liittyvistä asioista. Kuten, missä vaiheessa kannattaa alkaa tutkimaan muistiasioita. Opin myös, että mitä aikaisemmassa vaiheessa muistisairauden alkaminen huomataan, on aina parempi, että ikäihminen voi jatkaa tavallista aktiivista elämää siitä huolimatta. On hyvä, kun muistisairas saa ajoissa esim. lääkehoidon aloitettua ja kontaktin muistihoitajaan\lääkärin vastaanotolle ja sitä kautta tietoa asiasta ja tukea.
Muistisairaudet osana arkea
Meillä Violassa myös muistiasiat ovat jokapäiväisiä ja muistia tutkitaan sekä ylläpidetään monella tapaa. Meillä asukaat asuvat kerroksilla omissa asunnoissa, eikä heillä välttämättä ole muistissa ongelmia tai sitten on tullut ilmi alkavia muistiongelmia. Siinä kohtaa minua kysytään tekemään Cerad kongnitiiviset testi -sarja muistihäiriön ja alkavan dementian asteen kartoitukseen ja havaitsemiseen. Tämän jälkeen lääkäri monesti tekee lähetteen pään kuvantamiseksi, jotta nähdään muutokset aivoissa sekä missä kohtaa saattaa olla ”mustaa aluetta”. Näin selviää minkä tyypin muistisairaudesta\dementiasta on kyse.
Ryhmäkodilla taas asukkailla on jo todettu muistisairaus\dementia ja täällä heitä ohjaan päivittäisillä toimilla mielekkääseen tekemiseen validaatio menetelmin.
Työnkuvan muutokset
Nyt vuoden alusta minulle tarjoutui mahdollisuus siirtyä Violan päivätoiminnan tiimiin ja otin paikan ilolla myös vastaan. Tosin oli haikeakin mieli lähteä rakkaasta ryhmäkodista. Päivätoimintaan kotona asuvat ikäihmiset tulevat kerran viikossa viettämään päivää klo 09-15:00 väliseksi ajaksi. Heistä osa asuu yksin ja osa puolison kanssa. Puoliso saattaa olla omaishoitajana ja näin ollen saa itse siksi vapaapäivän ja asiakas kivan päivän päivätoiminnassa muiden ryhmäläisten sekä meidän kanssamme. Heidän päivänsä koostuvat tarjotusta aamupalasta, lounaasta sekä päiväkahvista, erilaisista ryhmätuokioista.
Päiväkeskuksessa kohtaan myös muistisairaus diagnoosin saaneita tai vireillä olevia sekä teemme tiiminä havaintoja asiakkaiden yleistilasta. Tykkään tällä hetkellä paljon päiväkeskuksen työstä tiimin sekä asiakkaiden kanssa.
Pilvi Pouhula – Viola-kodin lähihoitaja