Mitä palveluasuminen tarkoittaa?

Lähtötilanne

Ikääntyessä saattaa tulla tilanteita, joissa apu saattaisi olla tarpeen ja ajatuksissa palveluasumiseen siirtyminen. Palveluasuminen on hyvä ratkaisu silloin, kun asiakkaalla on päivittäin melko runsaasti palveluiden tarvetta, mutta haluaa asua itsenäisesti. Palveluasuminen tapahtuu vuokra-asunnossa palvelutalossa. Asunto on asukkaan oma koti, joka sisustetaan asukkaan omilla huonekaluilla ja tavaroilla. Asukas saa tarvitsemansa hoivan ja tukipalvelut.

 

Hakeutuminen palveluasumiseen

Asukkaaksi palvelutaloon pääsee palvelutarpeen arvioinnin kautta. Sen tekee kaupungin asiakasohjaaja yhdessä asiakkaan, hänen läheistensä sekä häntä ja hänen asioitaan hoitaneen henkilökunnan kanssa. Yhteisessä tapaamisessa keskustellaan asiakkaan tarpeista ja toiveista sekä tilanteen kiireellisyydestä. Asiakkaalla on itsemääräämisoikeus, ja hänen mielipiteensä on usein ratkaiseva tekijä. Asiakasta ei voi pakottaa ottamaan palveluja vastaan, jos hän ei niitä halua. Jos asiakas muiden toimijoiden mielestä kuitenkin tarvitsee palveluja, olisi keskusteluissa pyrittävä kaikkia osapuolia tyydyttävään sopuratkaisuun. Tämänkaltainen tilanne voi tulla vaikkapa muistiasiakkaan asioita hoitaessa.

Palvelutarpeen kartoituksen jälkeen asiakas siirtyy jonoon odottamaan sopivaa palveluasumisen paikkaa, jos palveluasumisen kriteerit täyttyvät. Paikat annetaan paitsi jonotusperiaatteen mukaan, mutta myös jokaisen asiakkaan yksilölliset tarpeet ja tilanne, kuten kiireellisyys huomioiden. Kaupungin asiakkaana asiakkaiden sijoitukset palveluasumisen paikkoihin tekee kaupungin keskitetty asiakasohjaus.

Asiakas voi saada myös palveluseteli-päätöksen, joka kattaa osan palveluista. Palveluasuminen on mahdollista myös yksityisasiakkaana, jolloin asukas maksaa kaiken itse. Tällöin asumisen paikkoja voi tiedustella suoraan palvelutalojen palvelupäälliköiltä.

 

Asukkaana palvelutalossa

Palveluasumisessa asiakas saa ne palvelut, joita hän päivittäin tarvitsee, palvelutarpeen arvion mukaisesti. Hoitajien antama apu klo 7.00-22.00 välisenä aikana, päivittäinen hygienianhoito, lääkkeiden jako tai niiden otossa avustaminen, sairaanhoidolliset toimenpiteet, ruoka- ja siivouspalvelut voivat olla tarpeellisia. Toimintakyvyn ylläpitoa tuetaan paitsi aktiivisuuteen kannustamalla ja tukemalla päivittäisissä toimissa, myös fysioterapeutin avulla. Psyykkistä ja kognitiivista puolta tuetaan kannustamalla osallistumaan palveluasumisen tapahtumiin ja eri harrastusryhmiin. Myös hengelliseen tukeen seurakunnan henkilökunnalta on mahdollisuus saada. Palveluasumiseen kuuluu turvapalvelu, joka kattaa asukkaalle oman turvarannekkeen ja turvapuhelimen. Palveluasumisen palvelut ovat maksullisia kunnan päätösten mukaisesti.

Palveluasuminen ei kata kuitenkaan jatkuvia ja säännöllisiä yöllisiä palvelu tarpeita. Kun palveluja tarvitaan myös öisin ja voinnin muuttuessa oleellisesti, tulee palveluiden tarve arvioida uudelleen ja sen jälkeen hakea tehostetun palveluasumisen paikkaa (ryhmäkoti). Siellä palveluja on saatavilla suunnitelman mukaisesti, mutta ympäri vuorokauden aina asiakkaan niitä tarvitessa.

 

Asukkaaksi Viola-kotiyhdistykseen? Ota yhteyttä Viola-kodin palvelupäällikköön Päivi Rantaseen ja sovi tapaaminen.

Tutustu palveluasumiseen enemmän täällä. 

Scroll to Top